
Prince George's Park Residence.9 yötä hostellilla kului hetkessä ja maanantaina oli aika muuttaa kampukselle. Hostellista jäi muuten hyvä maku suuhun, mutta ainoa riesa oli viimeisten öiden aikana tulleet bedbugit. Viimeisenä aamuna kun nousin ylös, ihoni oli niin paiseilla, että olisin voinut näytellä sivuosan kauhuleffassa. Bedbugien jälkeen suomalaiset hyttyset tuntuvat ylimmiltä ystäviltä. Muutto kampusasunnolle tuntui siis enemmän kuin tervetulleelta:).
Prince George's Park Residence on hyvin viihtyisä paikka kampusasuntolaksi. Alue on siisti ja vihreä. Läheltä löytyy muutama ruokapaikka, baari ja kauppa. Asunnot ovat 15 hengen soluasuntoja, joissa on iso keittiö, neljä vessaa, neljä suihkua ja jokaisella omat huoneet. Kämppikset ovat lähinnä Kaakkois-Aasiasta; Malesiasta, Bruneista, Vietnamista yms. Kansainvälisestä Singaporesta huolimatta olo tuntuu hyvin länsimaalaiselta. Uteliailta katseilta ei voi siis välttyä missään.
Vilkkaan hostellielämän jälkeen tyhjä huone tuntui melko yksinäiseltä. PGP on kuitenkin niin täynnä opiskelijoita ja varsinkin vaihto-opiskelijoita, että muutamien illanistujaisten jälkeen olo tuntui taas hyvin eläväiseltä ja kavereita alkoi tulla sieltä ja täältä. Jep. Tää on hyvä mesta:).
Kaksi ensimmäistä viikkoa kampuksella on kulunut lähinnä uima-altaalla, shoppaillessa ja clubbaillessa;). Jennyn kanssa on taas tullut harrastettua paikallista experimental rockia. Ehdottomasti paras tapa tutustua paikallisten muusikoiden mielenmaailmaan! Keikat on myös hyvä vastapaino clubien diskojytään.
Tällä viikolla alkoi koulu, mutta kurssit ja aikataulut on vielä järjestelemättä. Ensi viikolla toivon kuitenkin pääseväni arkirutiineihin, eli säännölliseen koulun käyntiin ja urheiluun käsiksi. Pääpainona tietysti matkailu ja elämyksien hakeminen:P!
Matkailusta puheenollen, huomenna illalla olis lähtö Kuala Lumpuriin, Malesiaan vaihtariporukalla. Tiedossa pitkät bussimatkat, shoppailua ja clubbailua (tuttua eikö;)
Mutta siitä sitten ensi kerralla...
Paikalliset näyttävät joskus niin erikoisilta...
Baari asenteella. Clinic.
Tytöt tykkää pitää hauskaa. Kuvassa Laura ja Jenny.
Paikallista experimental rockia kuuntelemassa.
Jenny ja paikallista luovuutta.
I Am David Sparkle.
Jazz-baarissa lauantai-iltaa viettämässä. Vesipiippua piti kokeilla:)
"Osaakko tehä renkaita?". Marijn kikkailee ja Leong hämmästelee.














