tiistai 18. maaliskuuta 2008

Vieraita pallon toiselta puolelta (6.3 - 15.3)

Vieraita kaukaiselta Galaxilta... "We come in peace."

Perhe Tervahauta, lisävahvistuksena Maria saapuivat torstaina 6.3 sateiseen Singaporeen nauttimaan tropiikin lämmöstä yhdeksäksi päiväksi. Majoituksesta huolehti Swissotel, joka oli erittäin ylellinen verrattuna campuksen asuntoloihin;). Hotellin altaalla viihtyi siis myös eräs ulkopuolinen... Perjantaina otettiin askel lähemmäksi paikallisia herkkuja intialaisessa ravintolassa Banana Leafissa. Nam:). Lauantaina oli vuorossa hikinen vaellus Singaporen eläintarhassa (häkkien ulkopuolella toki). Eläinvalikoima oli erittäin runsas ja eläintarhaksi yllättävän viihtyisän näköinen. Singaporen eläintarha on myös normaalia enemmän panostanut säilyttämään uhanalaisia eläimiä. Silti kierroksesta ei saanut mitään ylimääräisiä viboja;). Night Safari oli jätettävä väliin... ihmisruumiit oli kulutettu loppuun. Ensi kerralla sitten:)...

Tiistaina otettiin lautta alle ja pistäydyttiin Bintanilla yhdeksi yöksi. Nostalgia Yasin Bungalowit olivat mukavan eksoottisia suomalaiseen makuun. Totaalinen vastakohta Swissotelliin;). Sää Bintanilla oli suurimmaksi osaksi sateinen, mutta kyllä sitä silti pystyi nauttimaan rauhallisesta merenrannasta ja tuoreista mehuista (eikä unohdeta eggsandwichejä;). Toisena päivänä Bintanilla tilattiin veneellinen paikallisia miehiä snorklausreissulle. Korallien lisäksi ihasteltiin valkoista rantaa ja kirkasta vettä. Sillä hetkellä olimme ainoat vieraat saarella...alkuasukkaita odotellessa;). Viimeisenä hemmotteluna Bintanilla naiset saivat erittäin TUNTUVAN jalkahieronnan viereisen hotellin Spassa. Automatka hostellilta lauttaterminaalille oli myös omanlaisensa seikkailu...

Torstaina oli vuorossa illallinen suositussa Singaporelaisessa Hawker Centerissä nimeltä Lau Pa Sat. Pöytään kiikutettiin jos jonkinmoista paikallista herkkua. Lähes kaikki tuli kuitenkin syötyä muutaman hikipisaran saattelemana;). Perjantaina syötiin synttäriateria aivan toisenlaisessa ravintolassa nimeltä Just Steak. Tarjolla oli hyvää palvelua ja ensiluokkaista lihaa. Sen jälkeen nautittiin perinteiset Singapore Slingit Raffles Hotellin baarissa. Ja niin se reissu alkoi olla paketissa. Lauantai-iltana kone nousi takaisin Suomeen. Terveiset Eurooppaan:)!


Swissotellin altaalla Teemu, Maria ja Tarja.

Koko konkkaronkka intialaisella illallisella Banana Leafissa.

Valkoinen tiikeri Singaporen eläintarhassa.

Alkuasukkaiden ruokkiminen kielletty.

Kylläpäs ne ronsut on älykkäitä...

What ya looking at?!

Sarvikuonot mutavellissä.

Orankien huvina oli pissata turistien päälle...

Miellyttävä lauttareissu Bintanille.

Tankki täyteen! Bensa-asema Bintanilla.

Aamupala Nostalgia Yasin Bungaloweilla.

Hei toi on se palmu...

Joo me snorklattiin:)!

Maitoa ja suklaata;)...

Istuskelua naapurihotellin aulassa.

Have you seen this man?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Melko edustavia otoksia :D:D

Taina kirjoitti...

näin on näppylät:D...jos sulla on jotain mainioita kuvia, niin pistä tuleen:)!