torstai 3. huhtikuuta 2008

Bangkok ja Bling Bling (27.3 - 30.3)

Pidennetty viikonloppu Bangkokissa täynnä luksusta ystäväni Leongin kunniaksi!

Leong siis halusi juhlistaa synttäreitään vielä vähän prameammin ja kutsuikin joukon ystäviä Bangkokkiin viettämään makeaa elämää:D. Torstaina meriaterian jälkeen otettiin huoneet Happy House- nimisestä hostellista ja lähdettiin State Towerin rooftop baariin. Hissillä mentiin ylös aina 64:een kerrokseen asti. Näkymä huipulla oli huikea. Ensimmäiset askeleet ovesta ulos olivat tuuliset ja henkeäsalpaavat. En ole ennen niin korkealla ulkona ollut. Turistit ja Bangkokin kerma nauttivat cocktaileja baaritiskillä joka oli pelkän kielekkeen päällä. Melko bling blingiä;)…

Perjantaina oli vuorossa puolentoista tunnin Thai massage höyryhuoneella. Olo oli äärimmäisen rento käsittelyn jälkeen…Pitkään aikaan en ole ollut niin rentoutuneessa ja rauhallisessa pilvessä:). Illalla lähdettiin paikalliseen clubikeskittymään juhlimaan. Ilta oli täynnä drinkkejä toisensa jälkeen ja sen voin sanoa että seuraavana päivänä kaksi tuntia lämpöisessä taksissa Bangkokin ruuhkassa ei ainakaan hymyä saanut huulille;).

Lauantaina siirryttiin Leongin varaamiin luksuskämppiin. Paikka oli nimeltä Frasier's Place ja luvassa oli vieläkin enemmän bling blingiä.. Uima-altaat olivat 33:ssa kerroksessa ja näkymä Bangkokin ylle oli upea. Mikäs siinä kellutellessa Bangkokin ja taivaan välissä;)! Lauantai-ilta vietettiin luksuskämpissä viiniä siemaillen ja paikalllista pitsaa nauttien. Allasosastolla päästiin jopa kokeilemaan saunaa. Me suomalaisethan oltiin ihan tulessa:D! Sunnuntaina ennen lähtöä käytiin vielä tutustumassa paikallisiin ostosparatiiseihin...Sitten oli aika palata maan tasalle ja opiskelijaboxiin;).

First things first!

Matkalaiset Bangkokissa! Leong ja minä Bangkokin lentokentällä.

Frasier's Place. Leong, Javier ja minä toipumassa;)

Ninja ja seamonster...

Thai massage paikka.

Rooftop Bar ja chillailua. Leong ja Marijn.

Jussi, minä, Marijn, ninja ja maisema.

Mitäs me mojitot;)...

State Tower ja rooftop bar.

Näkymä huipulta.

Meriateria... Leong yrittää mahtua mukaan;)

Happy House:D!

Pigs' riverdance.

Ninja alottelee baari-iltaa... Mukana myös Marijn ja Javier.

Bilehile-Ninja.

Poitsut bailaa...Marijn ja Joonas.

Jussi, minä ja Alec.

Hiphop Baari. Valitse joko eastside tai westside:D.

Poreallas ja äijät.

Finnish people in the sauna.

Minä ja ninja kylpemässä.

Japanilaisessa ravintolassa. Voiko tämän kauniimmin enää kokata...

Bangkok on hyvin erilainen kuin Singapore.

Kaupunki on iso, mutta kovinkaan kummoista kaupunkisuunnittelua ei ole havaittavissa.

Isojen ja hienojen rakennusten välissä on ränsistyneitä taloja ja slummialueita.

Mutta Bangkok on todellakin täynnä elämää. Kaduilla vilisee ihmisiä ja myyntikojuja. Iltaa myöten vilinä vain lisääntyy. Kaduilla voi myös huomata ihmiskaupan suosion.

Minä ja makee uima-allas.

Näkymä uima-altaalta.


Tuktukin kyydissä:D!

Ei kommentteja: