tiistai 8. huhtikuuta 2008

Rawa islandin valkoisella hiekalla (4.4 - 6.4)

Ja nokka kohti unelmaisen valkoista hiekkaa Rawa islandilla Malesiassa…

Kaksikymmenhenkinen porukka vaihto-opiskelijoita lähti valloittamaan paratiisisaarta Leongin ohjastamana. Perjantai-iltana hypättiin kahden pakettiauton kyytiin suoraan kämpiltä ja ensiksi ylitettiin raja Malesiaan, Johor Bahruun. Sieltä suunnaattiin kahden tunnin ajomatkan päässä olevaan Mersingin satamakaupunkiin. Ihan niin kuin olisin ollut täällä aikasemminkin;)… Mersingissä nautittiin paikallinen ilta-ateria ja SevenEleven oluet.

Aamulla aikaisin lähdettiin veneillä Rawa islandille, joka on vain puolen tunnin ajomatkan päässä Mersingistä. Perillä odotti uskomattoman kaunis saari: valkoiset hiekkarannat ja idylliset pienet lomamökit:). Pienen kukkulan päältä oli upea näkymä merelle. Täydellinen paikka viettää viikonloppu! Saaren erikoisuutena oli lukuisat riikinkukot jotka tallustelivat vapaana sinne tänne ympäri saarta. Aina välillä kuului kumea mörähdys kun elukoilla oli jotain asiaa…melko huvittavan kuuloista;)

Parin päivän aikana chillailtiin rannalla, uitiin, syötiin ja juotiin hyvin sekä puhuttiin höpöhöpöjä tuntikausia vedessä kun aurinko poltti lämpinä kasvoja. Stressi oli kaikilla jossain kaukana Singaporessa ja keskityttiin vain hauskanpitoon ja rentoutumiseen:)! Lauantai-iltana oli tietysti beach partyt… Komean tähtitaivaan alla istuttiin pitkään nauttien toistemme seurasta ja Leongin tarjoamista viisasten juomista;). Seuraava päivä meni enemmän tai vähemmän rannalla ruotoina makoillessa…On se elämä paratiisissa rankkaa:D! Sunnuntai-iltana saavuttiin väsyneinä mutta onnellisina takaisin kotiin.

P.S. Tsekkaa myös uudet kuvat vanhoissa tarinoissa:)!


Mersingin aamuhetket...

Veneellä kohti Rawaa...Leong ja Zara.

George, Marijn ja Christina.

Aaah...

Voiko enempää odottaa:)...

Täältä tullaan!

Näkymä pieneltä kukkulalta.

Kukkulan kuningatar:).

Porukka chillailee auringossa.

Mielenkiintoiset keskustelut käydään kreikkalaisen kylpylän tunnelmissa;).

Aurinko laskee jättäen unelmaisen taivaan...

Lauantaina alkuilta mökeillä.

Sunnuntaina oli rannalla väsynyttä porukkaa...

Lihat liemessä!

Nälkäiset ihmiset odottavat paistettuja nuudeleita kuin kuuta nousevaa...

Marijn ja ICE GRAPE!

Täydellinen jäätelö! Osta sinäkin!

Ei kommentteja: